Miten minä taas saankin järjestettyä joka pikku asiasta ongelman. Sanon yhden lauseen väärin ja päätän etten voi selvitä siitä. Mikä tässä on kun ei voi olla missään. Ei osaa mennä toisten luo eikä olla yksin. Tekee muka 45:n minuutin välein mieli tupakkaa ja sitte sattuukin vain kurkkuun. Paranisi sekin jo, ei tarvi joka syksy olla kipee. En osaa sanoa mitään, en olla mitenkään, sydän hakkaa ja voisin jo mennä kotiin.

Kotona on liian kuuma tai kylmä, usein yhtaikaa. Eikä jaksais katella tota yhtä. Valitkaa kaikki kämppikseksi neuroottinen itserakas paska joka tykkää säälistä ja toisinaan keksiä riidan ilman mitään järkevää syytä, jotta pääsisi purkamaan itseään haukkumalla minua. Enkä osaa sanoa mitään. Se osaa hyvin kääntää kaiken minun syyksi.

Oon tässä aatellu myös sitä, että kun joku miettii vaan et olisko lasi puolityhjä vai puolitäysi, ja toinen ei ota kun täytenä. Mikä siinäki sitte on.